
Suomen suurimmassa markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijaryhmässä pääset kehittämään osaamistasi ja kasvamaan yhdessä muiden alan ammattilaisten kanssa.
Suomen suurimmassa markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijaryhmässä pääset kehittämään osaamistasi ja kasvamaan yhdessä muiden alan ammattilaisten kanssa.
SEKissä vietetään Hatunpäivää aina kun 13. päivä osuu perjantaiksi. Perinne käynnistyi jo 50-luvulla. Kun päässä on hassu hattu, kaikki onnistuu eikä taivaskaan pääse putoamaan niskaan.
Dagun euroviisukomitea järjestää vuosittain Viisukuplan, jossa arvioidaan kaikki euroviisuehdokkaat, visaillaan, bingotaan, lauletaan ja tanssitaan hyvistä tarjoiluista nauttien. Kuuntele Dagun viisubiisi 2025.
Qurulaiset kokoontuvat joka kuukausi Helsingin toimistolle Annankadulle Turun kollegoja myöten. Slice up -perjantaina syödään pizzaa tai muuta murkinaa ja tehdään yhdessä kehitys- ja oppimistehtäviä.
Kasken väki viettää pikkujoulunsa ja kesäpäivänsä vuorotellen jossain toimistokaupungissaan eli Tampereella, Turussa tai Helsingissä. Ohjelmaan kuuluu paikallisnähtävyyksien lisäksi kulttuuria ja yhteinen illallinen.
Emoyhtiön eli Salomaa Yhtiöiden asiantuntijat kahvittelevat päivittäin yhdessä. Yhteinen kahvihetki on kuin tiimipalaveri ilman agendaa – täynnä tukea, naurua ja aitoa läsnäoloa.