English

Lassi Kurkijärvi Proof Advisoryn toimitusjohtajaksi – haastaa yritykset kaupallistamistalkoisiin

Lassi Kurkijärvi Proof Advisoryn toimitusjohtaja

Salomaan uusimman yrityksen, Proof Advisoryn, toimitusjohtajaksi on nimitetty Lassi Kurkijärvi 2.1.2020 alkaen. Proof Advisory keskittyy b-to-b-yritysten kaupallistamiseen, tuotteistamiseen, kansainvälistymiseen, myyntiin ja markkinoille vientiin.

Kurkijärvi siirtyy tehtävään Solitan liiketoimintajohtajan paikalta. Aiemmin hän työskenteli Sanoman digitaalisen liiketoiminnan kehittäjänä ja johtajana Hollannissa. Kurkijärvi on konsultoinut innovaatioiden kaupallistamisesta kansainvälisiä suuryrityksiä ja tekee vapaaehtoistyötä muun muassa Sylva ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Tutkimusten mukaan suomalaisyritykset ovat maailmanluokkaa tutkimuksessa ja kehittämisessä, mutta innovaatioiden kaupallistamisessa emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa riittävän hyvin. Tämän Kurkijärvikin on huomannut toimiessaan laaja-alaisesti eri tehtävissä niin Suomessa kuin maailmalla.

– Olemme kärkimaa uuden kehittämisessä, mutta ideoiden kaupallistamisessa innovaatioiksi aika lailla häntäpäässä. Jos bkt:n kannalta ajatellaan, olemme selvästi jäljessä niitä maita, jotka ovat hyviä molemmissa. Tässä on valtava mahdollisuus kiriä. Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten potentiaali on Suomessa erityisen suuri.

Suomalaisen vaatimattomuuden hän näkee mahdollisuutena uuden syntymiselle.

– Olemme insinöörikansa, jolla on taskussaan järjettömän hienoja ideoita. Tarvitaan vain lisää uskallusta, epäonnistumisia ei pidä pelätä. Onnistuminen vaatii ennakkoluulottomuutta kokeilla, ja sitä kautta myös monen idean hautaamista. Mutta lopulta menestyksestä seuraava yritysten kasvu tuo vaurautta koko Suomelle.

Ihmisymmärrys ja rohkeus luovat menestystä

Proof Advisoryn tavoitteet tukevat hallituksen työllisyystavoitteita.

– Suomessa on noin 20 000 pk-yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 600 000 ihmistä. Kun saamme niiden viennin vetämään, ja nämä yritykset palkkaamaan ihmisiä, on Suomessa vahva työllisyystilanne.

Kurkijärvi haastaa kaikki mukaan kaupallistamistalkoisiin myös tulevaisuuden kestävän liiketoiminnan luomisessa.

– Usein sanotaan, että emme voi Suomesta käsin tehdä mitään esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Tämä ei pidä paikkaansa. Meillä on kaikki mahdollisuudet, osaaminen ja taito muuttaa asioita ja luoda hyvinvointia niin itsellemme kuin globaalisti. Koko maailma kaipaa ratkaisuja, joita voimme suomalaisella osaamisella luoda – ja niistä syntyy meille aitoa kilpailuetua.

Proof tuottaa tietoa kohdeasiakkaista ja -markkinoista ja heidän päätöksenteostaan sekä jalostaa tutkimus- ja kehitystyön tuloksia yhdessä toimeksiantajien kanssa kaupallisiksi konsepteiksi. Proof suunnittelee ja toteuttaa markkinoille viemiseen liittyviä toimenpiteitä ja ansaintamalleja sekä mittaa, analysoi ja optimoi myynnin ja markkinoinnin panostuksia. Yhtiöllä on laajat verkostot 15 eri maassa.

– Kaupallistaminen kuuluu asiakasyrityksiemme ytimeen – me tuomme tueksi resursseja ja verkoston. Täydennämme asiakkaidemme osaamista prosessilla ihmisymmärryksestä go-to-marketiin, tuloksien seuraamiseen ja optimointiin. Yhteisen tekemisen myötä opimme, kokeilemme ja saamme nopeasti tuloksia. Menestys ei synny äärimmilleen hiotuilla exceleillä. Se syntyy ymmärtämällä asiakkaita ja tunnistamalla kilpailuedun sekä taitavalla ja rohkealla brändäämisellä, Kurkijärvi kiteyttää.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Lassi Kurkijärvi, Proof Advisory, puh. +358 44 758 2379, lassi.kurkijarvi@proof.fi

Proof.fi

Takaisin etusivulle